viivi altonen haluan insipiroida ihmisia

Pate Mustajärvi vastustaa fundamentalismia

OLEMMEKO
OPPINEET
MITÄÄN?

Suomalainen rock-legenda Pate Mustajärvi, 64, pitää soolouraansa
hauteissa koronapandemian hiipumista odotellessa.
Hän on ehtinyt pysähtyä miettimään elintapojaan, uransa pituutta
ja varhaisnuoruutensa käänteentekeviä hetkiä.

 

TEKSTI VESA HÄKLI
KUVAT HARRI HINKKA / STUDIO HARRI HINKKA

 

Pate Mustajärven tuttu ääni kuuluu puhelimesta. Ikänsä puolesta riskiryhmään kuuluva taiteilija pitää turvaväliä helsinkiläiseen toimittajaan kunnioittavat 180 kilometriä. Miten Paten aika koronaeristyksien aikana sujuu?

- Ihan mukavasti tässä menee. Teen videoita ja käyn ulkona.
Kolme uutta videota on nyt ulkona. Laulut ovat upouusia, eivätkä siis Paten edellisen sooloalbuminmateriaalia. Videoiden teon lisäksi Pate ulkoilee.
- Mulla on kaksi lapsuudenystävää, jotka olen kolmevuotiaasta tuntenut, niiden kanssa käydään lenkillä. Työtön eläkeläinen, mitäs tässä.
Todellakin, Pate jäi viime vuoden syyskuussa eläkkeelle.
- Saan nyt tämän valtavan eläkkeen 40 vuoden työstä, Pate naureskelee.
Mutta se nyt tulee tasaisesti, ei siinä mitään. Henkilökohtaisesti meillä ei ole nyt mitään hengen hätää, firma on sen verran hyvin hoidettu. Eletään suu säkkiä myöten, tämähän on nyt maailmanlaajuinen tilanne, tämän kanssa on nyt mentävä. Kyllähän 1940-luvullakin loppui tanssit. Ja sitten alkoi juhlat, hah hah! Harmittaa tietysti, että tämä korona tuli tähän kohtaan, ja nyt kaikki elämän palikat pitää järjestellä uudelleen.

Sadistisia opettajia

Jo toissavuotisella soololevyllään Teillä oli nimet, ja kerran te kuljitte täällä Pate palaili lapsuuden ja varhaisnuoruuden muistoihinsa. Nyt palataan taas, kun kysellään, millainen oppilas Pate oli koulussa.
- Huono! Ei mua kiinnostanut koulunkäynti pätkääkään. Siellä tarvii käydä. Mä tulin toimeen, se riitti. Ainoa hyvä koulu, jonka olen käynyt, on armeija. Tää on ihan työläiskakaran juttu: kansakoulu, kansalaiskoulu, armeija ja töihin. Totta kai siinä välissä kaiken maailman kesätyöt ja muut. Ihan tavallista työläiskakaran lapsuutta ja nuoruutta. Kiusaamisesta Pate kertoo, että häntä kiusasivat kansakoulussa opettajat.
- Sieltä löytyi yllättäviä sadisteja. Mikä on jäänyt mun mieleeni, oli sellaista nöyryyttämistä ja ihan fyysistä rytyyttämistä ja kiinnikäymistä.
- En muista kansakoulusta, että olisi ollut oppilaiden välistä kiusaamista. Ei ainakaan mitään järjestelmällistä yhden ihmisen alistamista, jollaisista nykyään saa lukea aika hurjiakin juttuja. Joidenkin opettajien kohdalla taas tuntui, että he oikein nauttivat siitä.
Tuohon aikaan pidettiin itsestään selvänä, ettei koulussa koetuista vääryyksistä alettu parkumaan kotiväelle.
- Kun lensin urkuharmoonin yli niin, että lähti napit paidasta, niin ompelin napit uudelleen paitaan, enkä siitä mitään kenellekään puhunut. Olin nimittäin aika hyvä ompelemaan!
Ei tällaisia tietenkään kaikki opettajat olleet, mutta kyllä sieltä muutama melkoinen natsi löytyi.

Kiusatut opettajat

Koulukiusaaminen on nykypäivänä mediassa esillä paljon, ja toki syystä. Patelle asia on tuttu, sillä hän on armoitettu uutisten seuraaja.
- Olen uutisfriikki. Päiväni ei ala kunnolla, jos ei aamulla saa luettua Aamulehteä ja Hesaria. Kuuden uutisista eteenpäin kaikki uutislähetykset pitää katsoa, jos vain olen kotona. Vaimo sille vähän naureskeleekin. Kyllä mä sillä tavalla olen jyvällä asioista.
- Missään tapauksessa kiusaamista estävät toimet ei nyt ole riittäviä, koska edelleen päädytään hirvittäviin tragedioihin. Totta kai yksikin tapaus on liikaa, mutta yhden jälkeen olisi pitänyt saada aikaan konkreettisia muutoksia toimintatapoihin. Mutta aina on ne samat syyt: tiedonkulku ja niin edelleen. Onkohan sitten myös sitä, että opettajat pelkää? Koulunsa tai oman maineen puolesta, tai kuten vanhempi veljeni, joka oli junnujen jääkiekkovalmentajana, ja joutui treeneistä heittämään vanhempia pois. He, usein vielä äidit, kun opastivat pikku lapsosiaan kaukalon reunalta, että ”tapa se!” Jos tällaista kulttuuria on kotona ja vapaa-aikana, niin kai se heijastuu kouluunkin.
- Yksi kaverini alkoi ajaa opettajan työn sijaan taksia. Hän huomasi yhtenä päivänä heittävänsä oppilaidensa kevätarvosanoja tikoilla. Silloin hänen oli todettava, että motivaatio siihen työhön on kyllä jo mennyt. Yksi pahimpia asioita hänelle oli, että viikonloppuna vanhemmat vähän viiniä otettuaan soittelivat uhkaillen ja vittuillen. Se oli todella kovaa.

viivi altonen haluan insipiroida ihmisia

viivi altonen haluan insipiroida ihmisia

Anonyyminä helppo ruveta typeräksi

Somekiusaaminenkin on Patelle tuttua vain median välittämien tietojen valossa.
- Itse en ole Facebookissa tai missään tommosissa. ”Pate Mustajärvi” on, eli mun ammattiprofiilini sieltä löytyy. Niillä sivuilla on ylläpitäjä. Jotkut sinne kirjoittelee, ja luulee, että minä niitä luen kaiken aikaa ja alan heille vastailla. Se ei tietenkään pidä paikkaansa. Siellä tulee välillä sellaista tavaraa, että huh huh. Riippuen, mitä olen ehkä sanonut jossain lehdessä tai kenen kanssa olen ollut jossain julkisessa tilaisuudessa tai kaverikuvassa. Riippuen siitä, kenen kanssa olen ollut kuvassa, olen joko natsi tai jonkun sanomisieni mukaan taas suvakki. Kun ei tarvitse olla esillä omalla naamallaan tai nimellään, niin se on vapauttanut jotkut ihmiset olemaan äärimmäisen typeriä.
Pate on ollut mielipiteineen välillä hyvinkin avoin, puhunut haastatteluissa muun muassa suvaitsevaisuuden puolesta, ja Popeda kiersi kesän logolakanansa Pride-liikkeen sateenkaariväreissä.
- Kyllä mä pyrin olemaan sellaista fundamentalismia vastaan, tulee se sitten suunnalta miltä hyvänsä. Se menee musta aina liian pitkälle, jos lähdetään ääritonne tai äärisinne. Kun joku kahjo kehottaa tekemään jotain, niin älykääpiölauma lähtee, että ”jep”. Välillä tuntuu, ettei me Isä Aurinkoisesta tai veli Aatusta oikein mitään opittu. Mika Waltaria lainaten: ”Tyhmyyden edessä ihminen on voimaton”.
- Se Popedan kiertuelakana yhtenä kesänä oli äärimmäisen hauska, mutta sekin herätti myös äärimmäistä vihaa.

Ei hinkua julkisuuteen

Ikääntyneet rock-henkilöt usein palaavat uransa ehtoopuolella nuoruutensa musiikin ja tunnelmien pariin. Paten toissavuotisella soololevyllä mies menee arkailematta lapsuusmuistoihinsa.
- Aloin miettiä omaa elämääni. Mitä mulle on tapahtunut, kuka mä oon? Menin sinne lapsuuteeni. Se oli aika kova terapeuttinen täräys. Sieltä alkoi pulputa esiin aivan käsittämättömiä juttuja. Sanoin Kankulle eli kitaristi Ari Kankaanpäälle, että mulla olisi tällaisia ideoita, kukahan näistä tekisi tekstejä? Kankku sanoi, että mikset tee itse. Niin tosiaan, joku oli laskenut, että olen kirjoittanut 200 biisiä, Popedalle ja soolojutuilleni. Että onhan tässä nyt tullut kirjoitettua. Se aukesi siitä. Eli mä kirjoitin tekstin, vein sen Kankaanpään Arille, ja se sävelsi sen. Ensimmäistä kertaa näin päin. Siitä syntyi kokonaisuus, joka sitten sai tuollaisen nimen. Oli tosi hienoa muistella omaa lapsuuttaan ja varhaisnuoruuttaan ja kirjoitella niistä biisejä.
Iän tuoman henkisen kasvun Pate on itsessään huomannut muun muassa muuttuneessa suhteessaan julkisuuteen.
- En ainakaan anna enää kännissä haastatteluja, hän nauraa.
- Olen muutenkin nykyään nirso haastattelujen antamisen kanssa. Jos ei ole tulossa ulos mitään duuniin liittyvää, niin tykkään olla ihan hiljaa. En sitten tiedä, onko se jo vanhuutta vai mitä, mutta ei mulla ole mitään hinkua tuolla julkisuudessa pyöriäkään. Mua on pyydetty telkkariin tanssimaan ja kokkaamaan ja – tietenkin - Vain elämää -ohjelmaan vaikka kuinka monta kertaa. Olen systemaattisesti sanonut, etteivät ne ohjelmat tarvii mua enkä mä tarvii niitä.
- Kaikella kunnioituksella, viihdettä pitää tehdä ja sitä tarvitaan, mutta tuo ei ole mun juttu. Sillä lailla olen muuttunut. Jos tuollaisia olisi ollut 1980-luvulla, niin olisin ollut suunä päänä joka paikassa.
Myös keikkailuelämä on rauhoittunut. Enää ei kiskota tenttua keikkabussissa.
- Ennen pandemiaa, kun oli kesällä viisi festivaalikeikkaa viikossa, niin tein ne omalla autolla.

Jokaisella ajalla on ilmiönsä

Pate on pysähtynyt myös miettimään musiikintekemisen tilaa nykyaikana.
- Kaikkien murrosten jälkeen ei enää oikeastaan kannata tehdä levyjä. Olen myös luovuttanut siinä, etten enää ymmärrä nykymusiikkia. En mä sitä piipitystä käsitä. Nykyään jos nuoret kuulisi jossain biisissä basson, niin nehän voisi säikähtää!
- Kaikesta radiossa soivasta musasta tehdään suoraviivaista, samojen Pro Toolsien kautta ne on tehty, ja tässä maassa on kaksi isoa firmaa, jotka tuuttaa niitä artistejansa radioihin. Niitä siellä sitten soitetaan.
- Mutta joka ajalla on omat ilmiönsä. Kun mä kakarana soitin kotona Black Sabbathia, niin isä katsoi mua kuin vähämielistä, että onko tuo muka jotain musiikkia.
Myös koronapandemia asetti omat rajoituksensa, ja monen hankkeen suhteen ollaan epävarmalla pohjalla. Paten tälle keväälle buukattu soolokiertue siirretään keväälle 2022. Popedasta en uskalla sanoa sitäkään vähää. Kyllä tuolla kanavilla mainostetaan kesän festivaaleja minkä keretään, mutta olen hyvin skeptinen niiden suhteen.
Keikkailutauko on saanut Paten myös miettimään uran jatkoa pidemmällä tähtäimellä.
- Kyllä se jossain kohtaa pitää tajuta, että festivaalikeikat ja ura on mun osaltani taputeltu. Pitää nyt vaan odotella ja miettiä, mitä tehdään, kun maailma taas normalisoituu.

Facebook

Lehden tiedot

Kustantaja:
Kiva Kustannus Oy
2351324-7
Mekaanikonkonkatu 3 B 22
00880 Helsinki

asiakaspalvelu@koulurauhaa.fi
puh. 044 7256673 (ti-to klo 11-13)

Lähetä postia

Lähetä rohkeasti postia kokemuksista ja ajatuksistasi kiusaamisesta ja muusta aiheeseen liittyvästä.
Voit lähettää juttutoiveita, runoja, kolumneja, pakinoita tai piirroksia ja valokuviakin. Julkaisemme ainestoa Koulurauhaa-lehdessä halutessasi nimimerkillä. Liitä kuitenkin postiisi nimesi ja yhteystietosi. Voit lähettää sähköpostitse osoitteeseen: asiakaspalvelu(at)koulurauhaa.fi

Uusin lehti

kansi 3 2016 225x300

Privacy & Cookies: This site uses cookies. By continuing to use this website, you agree to their use.
To find out more, including how to control cookies, see here: Cookie Policy