Outi Mäenpää hakee huipputiimiyttä

JOKAISEN ON SAATAVA
OLLA TURVASSA

TEKSTI Vesa Häkli
KUVAT Jouni Harila, Ofer Ethan Amir

Näyttelijä ja kouluttaja Outi Mäenpää, 61, tuntee henkisen väkivallan ilmenemismuodot ja seuraukset. Hän itse haluaa tuoda valon tullessaan.

Outille kiusaaminen erityisesti henkisen väkivallan muodossa on tuttua kouluajoista saakka.
- Kävin Haukilahden lukiota Espoossa. Luokalla on vain neljä tyttöä ja kaksitoista poikaa. Seurasin yhtä opettajan taholta tullutta väkivaltaa. Oli yksi oppilas, joka varmaan tänä päivänä määriteltäisiin lukihäiriöiseksi. Lukihäiriöisen ihmisen aivothan joutuvat muokkautumaan muotoon, jossa pyritään ratkaisemaan asioita eri tavoin kuin muilla. Mikään älykkyyden mittahan se ei ole.
- Silloin luettiin luokan edessä paras aine ja huonoin aine. Tämä poika joutui lukemaan useimmiten aineensa, ja pysähtymään aina jokaisen virheen kohdalla. Tämä opettaja oli todella ilkeä. Myös toiset oppilaat kiusasivat tätä poikaa ja paria muuta oppilasta.
- On tutkittu, että jos joutuu epäasiallisen kohtelun kohteeksi, on sitten aikuinen tai lapsi, niin niin kognitiivinen kapasiteetti laskee jopa yli 50 prosenttia. Luova ideointi laskee noin 30 prosenttia. Myös tällaisen kohtelun seuraaminen ulkopuolelta laskee kognitiivisia kykyjä, eli kykyä toimia. Se halvaannuttaa ihmisen. Luulen, että se on aiheuttanut sen, että kun itse menen kouluttamaan aikuisia – jotka käyttäytyvät välillä hyvinkin törpösti, ilman mitään vuorovaikutuksen välineitä – niin suhtaudun siihen hyvin tiukasti. Asiallinen käytös on minimi, ystävällinen käytös on toivottavaa ja huipputiimiä yhdistää psykologinen turvallisuus. Kyse on siis siitä, olenko turvassa sinun kanssasi. Koulussa jokaisen oppilaan on voitava olla turvassa koko ajan, jotta voi opiskella ja on koko oma kapasiteetti käytössä.

Korjataan väärää kodinkonetta

Toimet kiusaamisen ehkäisemiseksi ja kitkemiseksi eivät Outin näkemyksen mukaan ole riittäviä ja oikean muotoisia.
- Mikään eläinlaji ei jätä omia jälkeläisiään selviytymään itsekseen. Rajat ja käytössäännöt oltava todella selkeät! Haaste on toki, että luokkakoot ovat liian suuret, ymmärrän sen. Näen lastensuojelussa – jossa olen tukihenkilönä – että siellä niin sanotusti ”korjataan väärää kodinkonetta”. Lapsi saa tukitoimet, joka on hyvä asia, mutta se ”kodinkone”, jota pitäisi korjata, onkin vanhemmat. Kotona saattavat aikuiset olla sisäisen kuusivuotiaan tasolla, hedonistisen minuuden vallassa, ja lapsi on siellä se, mikä vaan nyt sattuu olemaan, kunhan on lapsi. Opettajille ei voi sälyttää vastuuta kasvattamisesta, koska heidän velvollisuutensa on opettaa. On opettajia kohtaan väärin, että heillä menee aikaa kasvattamiseen. Opettajilla kuuluisi olla enemmän valtaa rajojen ja käytösnormien suhteen. En nyt puhu ruumiillisesta kurituksesta tai henkisestä väkivallasta, vaan että opettajan on voitava viestinnällisesti nostaa ja laskea statusta.
- Ei minulle taiteilijana, eikä monelle muullekaan sovi istua kahdeksan kertaa 45 minuuttia kerralla kuuntelemassa. En itse ota juurikaan oppia kuuloaistin perusteella vastaan.
Ystäväni on erityisluokan opettaja, ja hänellä on oppilaita, jotka eivät omien haasteidensa takia meinaa saada peruskoulutodistusta. Hänellä on aivan intohimoisen vahva suhde nuoriin, ja hän saa prosentuaalisesti hyvää tulosta peruskoulun päästötodistusten suhteen. Hän hakee hyvin monimuotoisia keinoja oppimiseen, ja luokkakoot ovat luonnollisesti pienet.
- Olin itse yhdessä koulussa opettamassa, jossa arkkitehdit olivat suunnitelleet avoimia tiloja, joissa muun muassa takana oleva luokka kulki läpi. Ei siis oltu otettu huomioon lainkaan opettajan arkitodellisuutta, eikä sitä kokemusta, joka tukee oppimisen ympäristöä.
Luin psykologi Liisa Keltikankaan tutkimusta, jonka mukaan 8-9-luokkalaisen pojan ei pitäisi edes olla koulussa, koska aivojen etulohko on tiltissä. Hänen pitäisi tuossa vaiheessa olla fyysisessä toiminnassa, ja palata pulpettiin, kun aivot ovat palautuneet asentoon, jossa kykenee ottamaan oppia vastaan. Sitten kuitenkin tällainen nuori laitetaan istumaan paikallaan kahdeksan tuntia, ja määritellään hänen loppuelämänsä päätöksiä. Sekin on itsessään jo väkivaltaa. Siinä ei opettaja voi kuin yrittää parhaansa.
Kiusaaminen on aina väkivaltaa, ja opettajien on ymmärrettävä, että he mallintavat sitä, kuinka toisia kohdellaan. Keho ja kasvojen ilmeet viestivät, kun opettaja on vaikka ärtynyt kollegaansa. Oppilaat kyllä rekisteröivät nämä viestit, ja ne mallintuvat oppilaille.

Turkan kurssi oli väkivaltaa

Opiskeluaika Teatterikorkeakoulussa oli Outille melko rankkaa.
- Olen Jouko Turkan kasvatti, ja hän oli hyvin väkivaltainen pedagogi ja professori. Se neljä vuotta oli mielestäni silkkaa väkivaltaa, sekä fyysistä että henkistä. Sieltä tuli hienoja näyttelijöitä, edellisellä kurssilla, jolla oli muun muassa Martti Suosalo, Turkalla oli ehkä vielä vähän humoristinen ote siinä tekemisessään, mutta meidän kurssille se humoristinen ote ei näkynyt enää. Jokin hänen psyykensä rakenne tai muu asia teki hänet hyvin väkivaltaiseksi. Selvisin siitä eikä se kohdistunut minuun, mutta hän käytti sellaista väkivallan muotoa, jossa yksi oppilas ensin nostetaan ja sitten ilman syytä lasketaan alas. Siinä ei ollut mitään logiikkaa. Minä sain koko ajan parhaat numerot, mutta hänelle saattoi riittää, että pelkäsin sitä laskua.
Näyttelijän työssään Outi ei ole joutunut asiattoman kohtelun eteen, mutta ymmärtää kollegoitaan, jotka ovat aiheesta avautuneet.
- Näyttelijänä en ole ollut näitten ohjaajien ohjattavana, joita on me too -liikkeen aikaan syytetty, mutta tiedän, että se, mitä heistä on sanottu, on totta. Totuus lienee ilmeisesti vielä vähän julkisuuteen tullutta karmivampi. On hyvä, että nämä muutamat naiset ovat uskaltaneet tulla esiin.
- Olen toki nähnyt sarkasmia ja ironiaa. Suomalaisissa on tunnemykkiä sukulinjoja, joissa suurin tunteenilmaisun muoto on sarkasmi ja ironia. Pitäisi aina katsoa, naurammeko me yhdessä, vai naurammeko me sinulle. Jos me nauramme sinulle, etkä sinä ole antanut siihen lupaa, me laskemme sinun statustasi tietämättä, millainen aamu tai elämäntilanne sinulla on. Sitä kautta siitä tulee väkivaltaa. Tätä on monissa sukulinjoissa, ja sitten vedetään pullo kossua ja itketään vuonna -78 myydyn Ladan perään. Olen nähnyt tätä joissakin kuvaustyöryhmissä.
- Nyt, kun olen 61-vuotias ja ollut jo 30 vuotta vuorovaikutuskouluttajana, katson, että asema tämän ikäisenä tekee sen, että haluan luoda huipputiimiyttä, Tartun kiinni, heti, jos siellä on sarkasmia ja ironiaa. Haluan, että kaikki ovat turvassa. Haluan tuoda valon tullessani, eikä niin, että valo syttyy, kun lähden.
Ei ole enää sitä painetta, että pitää saada Jussipalkintoja ja muita kunnianosoituksia. Se on tehnyt tekemisestä hirveän paljon rennompaa, ja rakastan sitä. On ihanaa antaa se fokus toiselle. Jos haluaisin Jussin, se on myös paras keino saada se, koska silloin toinen näyttelee hyvin.

Ala voi heikosti, näyttelijä hyvin

Työssään Outi on ottanut vastaan uudenlaisen haasteen.
- Tällä hetkellä saattelen loppuun elokuvakäsikirjoitusta. Saa nähdä, saako se jotain kehittelytukea ja niin edelleen.
Improvisaatioteatteri Stella Polariksessa on nyt käynnissä esityskausi.
- Meillä oli viime vuonna 30-vuotisjuhla, ja meitä on vielä kolme alkuperäisjäsentä mukana. Tuli historiikki, ja se tuntuu jotenkin juhlavalta.
Seuraava elokuvarooli Outilla on J-P Valkeapään elokuvassa Hetki lyö.
- Olen sitä mieltä, että minun osaltani on alkoholistin roolit taputeltu. Eiköhän minä ja Elina Knihtilä olla ne jo tehty. Haluan jonkin Musta jää -elokuvan tyyppisen roolin, joka on pidätellympi, eikä juurikaan juo.
- Elokuva-alahan on nyt tosi horjuva. Rahoitukset ovat pienentyneet lipputuloilla ei tuotantoyhtiö enää pysty takaamaan hengissä selviytymistä. Korona muutti sitä jälleen vähän, antoi yhden ikävän takaiskun lisää. Yhä epävarmempaa on, että vaikka joku pyytää sinua mukaan elokuvaan, että meneekö se kuitenkaan lopulta tuotantoon. Koulutan edelleen päätoimisesti yrityksissä ja yhteisöissä, sitä olen tehnyt vähintään yhtä paljon kuin näyttelijäntyötä.