Satu Silvo opettaa vuorovaikutustaitoja

HEIKOMPIEN PUOLELLA

TEKSTI Vesa Häkli
KUVAT Speakersforum

Näyttelijä Satu Silvo, 62, on toiminut myös ravintoloitsijana ja vuorovaikutustaitokouluttajana. Koska vuorovaikutusopit ovat näyttäneet voimansa niin Sadun yritystoiminnassa kuin teatterityössä, hän toivoisi asialle myös yhteiskunnan ymmärrystä.

Satu Silvo kertoo olleensa aina kova puolustamaan heikompia.
- Se on ollut oikein elämäntehtäväni. Satun puhe ei ole silkkaa sanahelinää. Hän on toiminut vuorovaikutustaitojen kouluttajana jo 90-luvulta saakka.
Satu on Gordon Training International –vuorovaikutustaitokouluttaja ja nyt jo muutaman vuoden ajan GTI-hallituksen varajäsen.
GTI on maailmanlaajuinen ihmissuhteiden koulutusorganisaatio. GTI-hallituksen ydintehtävä on ylläpitää Gordonin tunne- ja vuorovaikutusmenetelmiä Suomessa, eli kehittää koulutuksia ja materiaaleja ajanmukaisiksi ja toimiviksi kokonaisuuksiksi.
- Menin siihen juuri siksi, että näillä vuorovaikutustaidoilla pystytään vaikuttamaan siihen, että nuoret ja vanhemmat saavat taitoja ymmärtää toisiaan, että he saavat työkaluja, joista on hyötyä kaikissa sosiaalisissa suhteissa koko elämän halki.
- Se oli alkuperäinen syy, että menin valtuustoonkin. Haaveeni oli, että lapsen saaneet vanhemmat saisivat niin sanotun “passin”, jonka he voisivat käyttää vaikka lapsen 6 -10 (ensimmäisen) ikävuoden aikana. Että yhteiskunta tukisi tällaista kurssia, jossa olisi näitä vuorovaikutustaitoja – muun muassa kuuntelemisen taidot, tunnetaidot, ongelmaan tarttumisen taidot, ristiriitojen ratkaisemisen taidot, “molemmat voittavat” -menetelmä ja niin edelleen. Nämä asiat eivät ole vanhentuneet pätkääkään, vaikka vuosikymmeniä on kulunut, ja niitä on koko ajan kehitetty. Joka ikinen ihminen tarvitsee niitä. No, tämä haaveenihan ei toteutunut millään lailla, olin aivan yksin koko asian kanssa.
Satu lähti 90-luvulla myös kummiksi Klaari-projektiin, joka tähtäsi nuorten hyvinvointiin, ja teki päihteiden vastaista työtä.

Pitkä työ palkitsee

Gordonin opit Satu otti mukaan myös omaan yritykseensä, kasvisravintola Silvopleehen.
- Opeissa yhdistyivät kaikki nämä asiat. Aina kun oli kick-off -päiviä. tai vuosittaiset työyhteisön kehittämispäivät, niin meillä oli käsittelyssä näitä taitoja. Pyrin myös ratkaisemaan ongelmatilanteita soveltaen näitä taitoja.
- Ihan viimeisessä vaiheessa, kun jouduttiin lopettamaan koronan takia, meillä oli ihan mestarillinen työyhteisö. Vuosien määrätietoinen työ luo toimivaa, vuorovaikutteista työyhteisökulttuuria.
- Olen kuullut, että myös kouluissa luodaan kulttuuria, joissa nämä taidot tulevat käyttöön. Kouluissa puhutaan tunnetaidoista.

Taidot työkaluiksi

Vuorovaikutustaitoja pidetään erheellisesti usein hyvin itsestäänselvyyksinä.
- Ne kuulostavat aina siltä että “blaa blaa, kaikkihan tätä osaa”.
-Näiden perusajatus on sen, että minä olen tärkeä, sinä olet tärkeä, ja opittavat taidot ovat meidän yhteiset työkalumme. Tarkoitus ei ole tulla taitojen kanssa yläpuolelta sanelemaan, vaan me opimme yhdessä.
- Oli ihana kuulla radiosta vasta muutama viikko sitten, että kouluissa on otettu opetukseen mukaan tunnetaitoja. Haastatellut kolmasluokkalaiset kertoivat, mitä tunnetaitoja oli opetettu, ja miten ne olivat vaikuttaneet kaverisuhteissa. Olin niin innoissani, että tämä uusi sukupolvi on ottanut nämä asiat omakseen, ja huomanneet, että ne toimivat!
- Lapsihan on se maasto, jossa nämä taidot kypsyvät. He pystyivät konkretisoimaan sen, missä näistä asioista oli ollut apua siellä koulumaailmassa. Kuinka he osaavat kuunnella paremmin ja niin pois päin. On ihanaa, kun he käyttävät sivistynyttä kieltä, ja he huomaavat, kuinka muutosta syntyy, kun he tekevät näitä asioita. Se on se, mikä muuttaa tätä maailmaa oikeasti.

Lähestyminen on tärkeää

- Se suurin paradoksi on, että me auttamisen halussa mokaamme asioita. Me luulemme, että meidän pitää ratkaista asioita toisen puolesta. Ne vastauksethan ovat jokaisella itsellään, jokainen on luova persoona. Kun saa tilaa, tulee kuulluksi, oppii tunnistamaan omia tunteita ja tarpeita, oppii myös itse ratkaisemaan ongelmia.
Satu sanoo, että on olennaista, että me lähestymme toista.
- On tavallista, että tulkitsemme asioita, emmekä kysy, mistä on oikeasti kysymys, tyyliin: “olitko paikalla – kuulitko mitä puhuttiin”?
Satu selventää asiaa esimerkin kautta.
- Jos näemme kadulla arkipäivänä kävelevän kouluikäisen nuoren, niin saatamme tehdä tulkinnan, että hän vaikka lintsaa koulusta. Jos asia oikeasti kiinnostaa, aina voi lähestyä ja kysyä, miksi hän on kadulla, ja hän kertookin olevansa menossa hammaslääkäriin.
- Esimerkki on hyvin karikatyyrimäinen, mutta samat mekanismit toimivat kaikissa vuorovaikutussuhteissa. Meidän tulee oppia menemään siihen konkretiaan, tunnistaa tunteita, tutustua oikeaan tunteeseen ilman omia tulkintojamme ja ennakkoluulojamme.
- Keskeisiä asioita, joihin kiusaamisen ratkaisemisessa tulee keskittyä, ovat sanapula ja tunnesanapula. Tulee hoitaa kiusaamisosapuolten kohtaaminen niin, että tilanteesta ei voi paeta. Jos sanapula tai totaalihiljaisuus hallitsee kiusatun ja kiusaajan kohtaamisessa, niin voidaan ottaa käyttöön vaikkapa tunnesanakortit. Sanaehdotus voi katkaista tunnemykkyyden. Nuorten kanssa tuo todentunut.
- Kasvatustieteiden tohtorin Kristiina Salmivallin tutkimusten mukaan koulukiusaaminen on ryhmäilmiö. Kiusaajalla on mukanaan kaveri tai kavereita, hännystelijöitä, mielistelijöitä ja ihailijoita ja loput seurailijoita, jotka eivät puutu kiusaamiseen.

Huonoimmat mukaan joukkueisiin

Satu kertoo olleensa itse koulussa vilkas oppilas, mutta todistuksen keskiarvo oli kuitenkin kahdeksan pintaan.
- Kaikki muu kiinnosti koulunkäyntiä enemmän. Opiskelua taisi häiritä pieni lukihäiriöisyys. Koulussakin oli kyllä hauskaa, pidettiin kaikenlaista välituntikivaa. Olin kova pelaamaan, ja teatteri tuli nuorena mukaan, Isäni oli teatterimies ja veti lapsi- ja nuorisoteatteria. Valkealan Kajon lentopalloseurassa olin valmennettavana, mutta teatteriharrastus vei voiton. Koulussa pelattiin myös pesäpalloa. Meitä oli kaksi muuta aika hyvää, joten otimme joukkueeseen sieltä välistä myös niitä vähän ns. Huonompia, ettei heille tulisi huonot fiilikset. Ajattelimme, että meidän kolmen avulla saamme kuitenkin porukan kotipesälle. Siinäkin oli siis vähän tällaista leikkimielisyyttä, vaikka pelasimme ihan hirveän tosissamme. Olin hyvä uimari, ja hyppäsin korkeutta yli oman pituuteni. Se oli lapsuuden arkipäivää. Urheiltiin aina, juostiin, hypättiin pituutta, luisteltiin, hiihdettiin. Urheilukenttä oli aina auki, emmekä me edes tajunneet, että olimme kaikessa aika hyviä. Intressini olivat hyvin ulospäin suuntautuvia.
- Ainekirjoituksessa tykkäsin luoda tarinoita, mutta oli kuitenkin niitä loputtomia pilkkuvirheitä ja muita kielioppivirheitä, joten ajattelin, että enhän minä osaa tätäkään. Biologiasta pidin tosi paljon, meillä oli hyvä biologian opettaja. Opettajathan vaikuttavat paljon siihen, mihin intressit suuntautuvat.

Opettaja toimi julmasti

Koulukiusaamistakin Satu koki, mutta yllättävältä taholta.
- Ekalla luokalla opettaja oli se koulukiusaaja! Koulun pihallakin muistan, miten minulla oli välillä vahvasti sellainen ulkopuolisuuden kokemus, yksinäisyyden tunne. Kadehdin niitä etupenkin tyttöjä, jotka hiussaparoineen miellyttivät sitä opettajaa. Minä turhaan viittasin siellä takapenkissä. Jos ei kukaan minun lisäkseni viitannut, ja ajattelin, että nyt minä saan vastata, niin hän vastasikin itse. Hän ei antanut minun tulla näkyväksi.
Siihen aikaan oli vielä apukoulut, nykyään kai sanottaisiin erityisluokiksi. Sitten nämä apukoulut yhdistettiin muiden luokkien kanssa, ja meidänkin luokallemme tuli yksi apukoululainen tyttö. Muistan, kuinka tämä opettaja rökitti tyttöä siitä, ettei hän osannut tavata. Se ahdisti minua niin, että ennen koulun alkamista yritin siinä ulkona rapulla istuen opettaa häntä tavaamaan. Tajusin, ettei hän opi samalla tavalla. Hän olisi tarvinnut erityisopettamista. Se opettajan käytös oli todella julmaa.
Kiusaamisen kokemukset uusiutuivat Teatterikorkeakoulun aikana.
- Se kun oli Turkan aikaa, ja hyvin ahdistavaa. Siellä kuuli kyllä selän takana vaikka mitä. Hyvin nopeasti se ilkeily omassa mielessäni linkkiytyi niihin ensimmäisen kouluvuoden kokemuksiin.
- Nykyään on menty monessa asiassa eteenpäin: huomioon ottamisessa, erilaisuuden hyväksymisessä ja muussa. Aina on kuitenkin opittavaa ja parantamisen varaa, kuten toisen arvostamisessa ja kunnioittamisessa